Cyclocross-pojan ja jopo-tytön paratiisi

Eppu polkaisi kuistilta portaat alas. Sillä oli silmät viiruina, kun se heitti mulle lentopusun. Miten kenellekään voi yhdessä päivässä tulla niin paljon pisamia? Kävelin villasukissa vielä takaisin tupaan, ja lämmitin käsiäni teekupin ympärillä. Näin varhain keväällä vanhassa huvilassa vetää hiukan. Otin muurin syvennyksestä kalikan, ja heitin sen takkaan koristeisen takorautaluukun taa. Ihana lämpö.

Siirsin vanhan vihreän keinutuolin auringonläikkään. Ikkunasta näkyi viipale kalliota, hiukan vaahtoavaa merta ja valtavan korkea taivas. Tee oli hautunut juuri sopivaksi, joisin tämän kupin ja sitten veisin joogamattoni kalliolle. Tunti aurinkotervehdystä ja ykkössarjaa, sitten Eppukin palaisi Fiskarsin Ruukista. Heti aamulla mies oli ilmoittanut haluavansa ajaa lenkkinsä joen rannassa, vanhojen jalopuiden alla. Tilasin tietysti heti fillarilähetiltäni ison satsin praliineja Petris Chocolate Roomista. Lämmittäisinkö tässä välissä saunan?

Hippipakettiautollinen leijasurffareita seestymässä syys-Hangossa

Minä ja Marko juostaan jo Tulliniemen rantaan, kun Rakel jää vielä Volkkarille säätämään jotakin märkäpukunsa kanssa. Merivesi kuusitoista astetta, tuuli kaakosta yksitoista metriä sekunnissa. Aivan sairaan mahtava keli. Ozonen 9-neliöinen ilmassa. Enää en näe muuta kuin vaahtoavan vihreän veden ja auringon.

Kahlaan vyötäröä myöten kylmään, pyllähdän veteen, jalat sträpeihin, ja varjo nytkäyttää laudan välittömään plaaniin. Tekee mieli huutaa riemusta. Marko hihkuu takana jotakin. En tunne kylmää, mutta kun varpaista on lähtenyt väri eikä peukku enää ota pikkurilliin, laskemme leijat rantaan. Paavo ja Dani ovat huutaneet äänensä käheiksi meitä syömään. Potkin puvun pois, vedän fleecen märkään kroppaan, ja istun viltille.

Muut ovat syöneet jo ja suunnittelevat iltaa. Joni ehdottaa, että paku ja kamat jätetään Tulliniemeen ja liftataan yöksi takaisin Silversandin leirintäalueelle. Minä en pysty vastaamaan, koska me Rakelin ja Markon kanssa vedämme grillattuja lampaanjauheliha-burgereita tappotahtiin. Ville vetää Landolalla Jack Johnsonia silmät kiinni ja jengi nauraa.

Sisko ja sen veli viikonlopun sukellusreissulla

Yhteysalus ryski ja minua sieppasi vatsasta. Ei se merisairautta ollut, vaan silkkaa reissun tuottamaa adrenaliinia. Kovin kauan ei meidän tarvinnut ajella, kun olimme Böxholmin ja Hästön välissä. Vene hidasti ja kippari huusi, että aloimme olla ensimmäisen hylyn päällä. Etukäteen tiesimme, että se on venäläinen, teräksinen Mologna-merkkinen siipiratasalus, ja uponnut vuonna 1916.

Sisko kellahti selkä edellä veteen, ja minä heti perässä. Kirkas syystaivas vaihtui vihreään hämärään, kuplat, sitten hiljaisuus ja humina. Sisko paineli hirveää vauhtia edellä, sillä oli aina kiire tehdä löytöjä ennen minua. Hylky oli 50 metrin pituinen, ja sen keula häämötti edessämme yhdeksän metrin syvyydessä. Ylhäältä tuli hiukan valoa, hiljaisuutta katkoivat regulaattorin suhahdukset. Tunsin taas tutun ja turvallisen vedenpaineen ympäröivän itseäni.

Myöhään iltapäivällä istuimme tukat märkinä Tammisaaren sataman suojassa, Ada Cafén terassilla. Skagenien ja ankka-confittien jälkeen minä pyörittelin lasissa Valpolicellaa, ja sisko käänteli merikorttia. Se yritti nähdä kynttilälyhtyjen valossa huomista reittiämme Hankoon, jossa meitä odotti 300 hylyn vedenalainen paratiisi. Sumu hiippaili jo hedelmäpuiden alla. Nousin hakemaan ovisyvennyksestä harmaan, paksun viltin pikkusiskon kapeille harteille.

Äidin ja tyttären marengilla kuorrutettu kirjallisuusreissu

Hilma hihkui rannassa pikkuankkojen perään. Minä istuin Itämeren Portin pienen sinisen hirsisaunan lauteilla. Nojasin otsani polviin ja pillitin ylitsevuotavaa hyvää mieltä. Tyttö oli rakennellut liikuttavalla nelivuotiaan hartaudella kalliolle "onnellisuuskuvioita" ruohosipulinkukista, rakkolevästä, merilintujen höyhenistä ja pienistä kivistä.

Aamupäivällä olimme sattumalta tavanneet Hilman suurimman ihailun kohteen, lastenkirjailija Irmelin Sandman Liliuksen, joka etsiskeli kissaansa Bulevardin rannassa. Irmelin ehti iloksemme keskustella hetken Hilman kanssa simpukankuorista ja merihirviöistä, ja sitten me jatkoimme matkaa noutamaan marenkileivoksia leipomosta.

Pieni lautta heittäisi meidät ihan pian maihin. Olin Hilmalle luvannut Rantamakasiinien Ravintola Piratessa jättiravunpyrstöjä ja marenki-raparperi-uunijäätelön.

Villa Orrmannissa sijaitsevan Marian Antikvariaatin kesädekkarit ja lastenkirjat olisi tällä reissulla viisainta jättää viimeiseksi etapiksi ennen kotimatkaa. Viimeksi tuli osteltua kirjallisuutta enemmän kuin kummallakaan oli voimia kantaa. Onneksi ne hilpeät meripojat auttoivat meidät ja kantamuksemme junaan.

Majakkabongaripoikien kummitusreissu

"Heti herättyämme Kvarteret Sillenin vanhan paakarituvan vintiltä olimme ällistyttävän virkeitä. Lari väitti, ettei ole eläessään nukkunut yhtä sikeästi. Pihalla odotti sovitusti katettu aamiainen; iso satsi taivaallisen hyvää munakasta, tuoretta savulohta, vielä lämpöisiä sämpylöitä, kirsikoita, mustaherukoita ja myssyn alla kannullinen kuumaa kahvia. Kukaan ei puhunut sanaakaan, kun mätimme valtavaa ruokamäärää viimeiseen muruseen.

Kirkas sää muuttui kun pääsimme satamaan. Hyytävä viima alkoi tihuttaa meitä päin naamaa, kun hyppäsimme Myggenin kannelle, Robertin taksiveneeseen. Sään muutokseen olimme tyytyväisiä, harmaa sumu sopi paremmin tähän reissuun. Tarkoitus oli yöpyä teltassa Jussarön merivartiotornin liepeillä, sehän oli sodassa räjäytetyn majakan raunioilla.

Harri tuijotti sumussa lähestyvää saarta, ja sanoi olevansa ihan varma, että tällä reissulla löydämme merkkejä yliluonnollisista aktiviteeteista. Jussarössä on havaittu harvinaisen paljon magneettisia häiriöitä. Saarelta on aikoinaan kaivettu rautamalmia, ja kerrotaan että meren alle on louhittu rautateitä ja kuulemma kokonainen kivinen ruokasali. Kaiken lisäksi saarelle nimensä antaneen Jussin on kerrottu ryöstelleen haaksirikkoutuneita laivoja jo 1200-luvulla, joten alkavalle kummitusmatkallemme oli harvinaisen otolliset olosuhteet.

Slow Life -poikien valkean tryffelin metsästysmatka

Kimmo odotti minua Ravintola GH:n portailla kädet taskuissa vihellellen, kun rullasin sivuvaunullisen Moto-Guzzimme ruutuun. Heitin kypäräni vaunuun, nappasin eväskorin, ja käsi kädessä nousimme ravintolaan. Punasipulihilloke, palvattu lampaanjalka, patonki ja etana-artisokkapiiraat tykyttivät korissa liinan alla.

Meri-ilma oli tehnyt meidät taas järkyttävän nälkäisiksi. Päätimme syödä nyt vain jotakin pientä matkaruokaa ja jatkaisimme sitten tryffeliretkeä Mustion linnalle, jossa söisimme evästä. Tosin, niin olimme eilenkin sanoneet. Se pikku matkaruokailu oli kulkenut rannikkovartijan viinikellarin kautta Kartanoon upealle illalliselle, jonka jatkoja vietimme vanhalla savustamolla.

Majapaikassa olimme ehtineet hengähtää aamupuolella vain hetken. Egyptiläisissä puuvillaisissa makoillessamme nauroimme kippurassa, kuinka olimme ahtaneet itseemme kahdeksantoista savustettua kampelaa mieheen, ja kaksi kattilallista sinisimpukoita. Tryffeleistä meillä ei ollut vielä tuoksuakaan, eikä se haitannut yhtään.